Ajankohtaista

Hannu Savukoski on nimitetty Tekova Länsi-Suomi Oy:n myyntipäälliköksi

25/4/2025

Hannu Savukoski on nimitetty 1.4.2025 Tekova-Länsi Suomi Oy:n myyntipäälliköksi. Savukosken vastuulla on luoda toimivia tilaratkaisuja yritysten tarpeisiin Tekova Länsi-Suomen toiminta-alueella, johon lukeutuvat muun muassa Tampereen, Turun ja Jyväskylän talousalueet. Työstään hän raportoi Tekova Länsi-Suomi Oy:n aluejohtaja Iiro Kullalle.

Rakentamisen, teknisen ja myynnillisen taustan omaava Hannu Savukoski on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Noin kolme vuotta sitten hän muutti  puolisonsa kanssa Etelä-Suomeen, jossa Tampere oli luonnollinen valinta uudeksi kotikaupungiksi, sillä siellä asuu myös Savukoskien lapsia. Samalla Hannu Savukoski aloitti toimitilojen myyntitehtävissä BRAND Toimitilat Oy:ssä, josta nyt siirtyi  Tekovalle. Työt Tekovalla ovat jo hyvin käynnissä ja vastaanotto on ollut erittäin positiivinen puolin ja toisin.

”Olen niin sanotusti fiiliksissä! Tekova oli minulle, jo alalla aiemmin työskennelleenä, entuudestaan tuttu. Näen, että Tekovan vahvuus on sen selkeä keskittyminen puhtaasti toimitilarakentamiseen. Vastaavien yritysten joukosta pidän Tekovaa ehdottomasti ykkösenä. Myös tekovalaisuus on tullut Hannulle jo tutuksi. ”Tekovalaiset toimivat hienosti yli organisaatiorajojen; ajatuksia vaihdetaan ja henki on avoin. Yhdessä tekemisen meininki on vahva”, Hannu Savukoski kertoo.

”Hannun aloittamisen myötä kykenemme entistä paremmin kehittämään toimitilahankkeita nykyisille asiakkaillemme sekä palvelemaan entistä laajemmin uusia asiakkaita toiminta-alueellamme”, sanoo Tekova Länsi Suomi Oy:n aluejohtaja Iiro Kulta.

Toimitilarakentamisen tulevaisuudessa Hannu Savukoski näkee paljon valoisaa verrattuna alan yleiseen markkinaan.

”Erityisesti suhdanneherkkä asuntomarkkina on nopeatempoisuudessaan hyvin erilainen. Ostovoiman heikkeneminen ja erilaiset ennusteet heijastuvat kuluttajien käyttäytymiseen välittömästi. Toimitilarakentamisessa pelikenttä on huomattavasti laajempi. Toimittaessa useiden eri toimialojen parissa, on myös toimitilojen tarve jatkuvaa”, Savukoski kiteyttää.

Tehdään yhdessä yrityksestäsi entistä elinvoimaisempi uusilla tiloilla.

Ota yhteyttä!

Hannu Savukoski
Myyntipäällikkö