Liikekiinteistöjen hankekehittäjä sekä toimitila- ja teollisuusrakentamiseen erikoistuneen Tekova Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Jaakko Heikkilä. Hän aloittaa tehtävässä vuoden 2022 alusta, Heikkilä on aiemmin toiminut Lehto Oy:ssä Toimitilat palvelualueen johtajana.

”Päätin noin vuosi sitten, että on aika olla avoin myös uusille työmahdollisuuksille. Työympäristöni  yrityskulttuuri on viime vuosina muuttunut ja minulla on ollut samaan aikaan vaikeuksia sitoutua osaan yhtiön linjauksista. Kuluvan vuoden alussa minulle tuttu Tekova haki toimitusjohtajaa ja keskusteltuani heidän kanssaan asiasta, syntyi päätös siirtyä Tekovalle ja irtisanouduin. Henkilökemiat, yrityskulttuuri ja ajatukset liiketoiminnan kehittämisen mahdollisuuksista osuivat meillä täydellisesti yhteen. Uskon tässä samanhenkisessä, yrittäjämäisessä, henkilöstöä aidosti arvostavassa työympäristössä, pystyväni aiempaa paremmin tuomaan käytäntöön näkemyksiäni ja osaamistani, sekä toteuttamaan tätä kautta intohimoista asiakaslähtöistä ja kannattavaa liiketoimintaa.” Heikkilä kuvaa Tekovaan siirtymistään.

Heikkilän johdolla Tekova tulee laajentamaan toimintaansa perustamalla aluekonttoreita isoimpiin kasvukeskuksiin. Näihin tullaan hakemaan asiakaslähtöisiä, yrittäjämäisesti toimivia henkilöitä, joille tarjotaan valmiit toimintakonseptit sekä alueyhtiön osakkuus.

Tekovan nykyinen toimitusjohtaja rakennusneuvos  Ahti Junttilan otti tavoitteekseen keväällä 2018 Tekova Oy:n toimintaa käynnistettäessä luotsata yhtiö kannattavaksi pk-yhtiöksi. Nyt kesäkuun lopussa päättyneen tilikauden liikevaihto alustavien tilinpäätöslukujen mukaan on noin 35 miljoonaa euroa ja liiketulos 8 prosentin luokkaa. Liikevaihto  kasvoi maltillisesti aiemmasta 29 miljoonasta eurosta sekä  kannattavuus kehittyi myönteisesti. Yhtiön tilauskanta on hyvä, myös alkaneelle tilikaudelle on kasvua nähtävissä, niin liikevaihdon kuin ennen kaikkea myös tuloksen osalta.

”Nyt vuodenvaihteessa on sopiva hetki minun siirtyä  sivuun ja antaa tilaa uusien osaajien  jatkaa Tekovan toiminnan kehittämistä.  Etenkin kun saimme yhtiölle sen liiketoimintasektorin hyvin tuntevan, osaavimman mahdollisen johtajan.” Junttila summaa.

Yhteydenotot:

Ahti Junttila, 040 772 6866

Jaakko Heikkilä, 040 074 2994

Tekova Oy on toimitila- ja teollisuusrakentamiseen erikoistunut keväällä 2018 toimintansa aloittanut liikekiinteistöjen hankekehittäjä. Hyödynnämme kokeneen organisaatiomme vuosien varrella oppimaa ja kehittämään tehokasta ja laadukasta toimintamallia. Meille peruslähtökohta on laadukas ja aina aikataulun pitävä toimintamalli. Kuuntelemme ja kartoitamme asiakkaan tarpeet yksilöllisesti, jonka pohjalta esitämme hänelle kokonaistaloudellisen ratkaisun. Otamme kokonaisvastuun asiakkaan projektista, hankimme tarvittaessa tontin, suunnittelemme hankkeen asiakkaan tarpeiden mukaiseksi, haemme rakennusluvan ja toteutamme rakentamisen ennalta sovitussa aikataulussa. Kanssamme on helppo asioida, meille asiakkaan tyytyväisyys on kunnia asia.