Ajankohtaista

Kärcherin ja Autoklinikan toimitilat Oulussa harjakaisvaiheessa

12/9/2025
Kärcherin ja Autoklinikan uudet tilat Oulussa. Harjakaiset 10.9.2025.

Kärcher Oy:n ja Autoklinikka-yhtiöt Oy:n käyttöön rakentuvissa toimitiloissa vietettiin 10.9. harjannostajaisia. Uudet ja valoisat, noin 2 400 m²:n toimitilat sijoittuvat Ouluun Ruskon alueelle, Moreenikujalle. Rakentaminen on edennyt erinomaista vauhtia ja loppuvuodesta 2025 valmistuva kiinteistö näyttääkin jo hyvältä.

Harjakaisten tunnelmaan kuuluen koko työmaaporukan voimin nautittiin lohikeittolounas ja mansikkakakkukahvit. Yhdessäolon lomassa pidettiin kiitospuheita, keskusteltiin mallikkaasti sujuneesta projektista ja tutustuttiin myös työmaahan. Erityistä kiitosta sai työmaan poikkeuksellinen siisteys, ja aikataulu, joka on pysynyt koko rakentamisen ajan.

Harjakaiset Kärcher Center ja Autoklinikka uusissa toimitiloissa Oulussa.

Toimijoiden liiketoiminta vahvistuu Oulun seudulla

Kärcherille Oulun toimipiste on askel kohti pohjoisemman Suomen tärkeää elinkeinoaluetta. Yrityksen nykyiset liikkeet sijaitsevat Vantaalla ja Jyväskylässä. Uusi Kärcher Center on Pekka Kuuselan mukaan Kärcherin oma Oulun alueen myynti-, huolto- ja palvelupiste sekä ammatti- että kuluttaja-asiakkaille. Lisäksi Centerille tulee huippuluokan autojen harjapesukone sekä autopesun itsepalvelupesuhallit. Keskus työllistää valmistuessaan muutaman henkilön.

Myös Autoklinikan Juha Määttä korosti, että uudet toimitilat tukevat Autoklinikan liiketoimintaa ja näkyvyyttä Oulun seudulla ja vahvistavat entisestään asemaa yhtenä Pohjoismaiden vahvana toimijana. Parikymmentä henkeä työllistävään toimipisteeseen tulee Autoklinikalle huoltokorjaustoimintaa: maalaamo, vauriokorjaamo ja autojen tuulilasien korjausta.

Kokonaisuuden tilaajan, Sagax Finlandin Anu Rajala kiitti puheessaan kaikki osapuolia: projekti on hieno, yhteisvoimin toteutettu kokonaisuus, jossa yhdistyvät tilan käyttäjien, Kärcherin ja Autoklinikan yksilölliset tarpeet sekä Sagaxin tavoitteet ja toiveet. Tekova on onnistunut kehittämään ja toteuttamaan palvelevat tilat. Myös vuokralaiset löytyivät Tekovan kautta.

Business Oulun Olli Löytynojan mukaan pienten ja keskisuurten yritysten investointitahti on ollut viime aikojen suhdanteesta johtuen maltillisempaa Oulun seudulla. Nyt rakentuvista uusista tiloista ja niiden kautta kasvavasta liiketoiminnasta saadaan positiivista virettä, uusia työpaikkoja ja taloudellista toimintaa alueelle.

Harjakaispuheissa kaikki toimijat painottivat yhteistyön merkitystä sekä koko kokonaisuudelle että jokaisen toimijan menestykselle. Erityistä kiitos harjakaisissa saikin juuri eri kumppaneiden eteenpäin vievä ja joustava yhteistyö. Tekovan Pekka Heikkilä muistutti, ettei yhteistyö synny itsestään, mutta antaa sitäkin enemmän.

Kiitos Sagax Finland, Kärcher ja Autoklinikka luottamuksesta sekä kaikille rakentamisen kumppaneille laadukkaasta tekemisestä ja Oulun kaupungille hyvästä yhteistyöstä!

Harjakaiset Kärcher Center ja Autoklinikka uusissa toimitiloissa Oulussa.

Harjakaiset Kärcher Center ja Autoklinikka uusissa toimitiloissa Oulussa.

 

Pääkuvassa harjakaisten tunnelmissa (vas.) Tekovan Jaakko Pietiläinen, Business Oulun Olli Löytynoja, Tekovan Pekka Heikkilä, Sagax Finlandin Anu Rajala, Kärcherin Pekka Kuusela ja Kennet Michelsson sekä Autoklinikan Juha Määttä.

Pohjois-Suomen tilatarpeissa voit olla yhteydessä Jaakko Pietiläiseen, jaakko.pietilainen@tekova.fi, p. 044 721 3926.