Ajankohtaista

Tekova Länsi-Suomen alueyhtiö vahvistuu, aluejohtajaksi on nimitetty Iiro Kulta

7/3/2023

Tekova Länsi-Suomi Oy:n aluejohtajaksi on nimitetty 1.3.2023 alkaen Iiro Kulta.
Iiro on koulutukseltaan rakennustekniikan diplomi-insinööri, minkä lisäksi hän on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Hän on edellisessä tehtävässään toiminut Teräselementti Oy:n tuotantojohtajana.

Iiro on seurannut mielenkiinnolla sivusta Tekovan toiminnan kehittymistä ja nopeaa kasvua. Uudessa tehtävässä jo heti ensimmäisinä päivinä tekemisen meininki, hyvä pöhinä ja oikein tehdyt työnjaot tekivät häneen vaikutuksen. Monen eri alan ammattilaisten sujuva yhteistyö takaa kokonaisvaltaisen ja asiantuntevan osaamisen. Iiro onkin päässyt nopeasti perehtymään Tekovan kustannustehokkaaseen tapaan toimia.

Iiron aloituksen myötä Tekova saa Länsi-Suomeen odotettua vahvistusta uusien kohteiden tuotteistukseen, laskentaan sekä tuotannon tukemiseen. Alueyhtiön toimisto sijaitsee Lahdesjärvellä Tampereella.

”Kaikissa Tekovan alueyhtiöissä ehdoton lähtökohta on paikallisuus. Näemme erittäin tärkeänä, että vastuuhenkilöt asuvat sillä talousalueelle minkä liiketoiminnasta he vastaavat. Tämä mahdollistaa paikallistuntemuksen sekä alueelliset verkostot. Pirkanmaa on elinvoimainen alue, jolla on paljon markkinapotentiaalia ja nyt pääsemme jalkautumaan sinne entistä paremmin”, sanoo Tekovan toimitusjohtaja Jaakko Heikkilä.