Ajankohtaista

Tekova Oy haluaa sitouttaa parhaat osaajat yrittäjähenkisellä mallilla

9/3/2022

Tekova Oy on toimitila- ja teollisuusrakentamiseen erikoistunut, 2018 toimintansa aloittanut liikekiinteistöjen hankekehittäjä. Sen tavoitteena on avata tulevan vuoden aikana neljä alueyhtiötä Ouluun, Jyväskylään, Tampereelle ja Vantaalle.

Tekovan toimitusjohtaja Jaakko Heikkilä ja Pohjois-Suomen aluejohtaja Pekka Heikkilä iloitsevat ensimmäisen alueyhtiön startista.

-Rakentaminen on tunnetusti projektiluonteista liiketoimintaa, jossa ihmisten osaamisella on valtava merkitys niin tilaajan lopputuloksen kuin rakennusliikkeen tuloksen kannalta, aluejohtaja Pekka Heikkilä tietää.

Tekova rakentaa tulevan vuoden aikana aluemallin, jossa mahdollisimman moni työntekijä pääsee osaksi omistamaan yritystä.

-Tämä on minun kaltaiselleni kolmikymppiselle perheelliselle ihmiselle hyvin houkutteleva vaihtoehto, Pekka Heikkilä jatkaa.

Tekova haluaa palkata nyt ja tulevaisuudessa työstään innostuneita ja motivoituneita ihmisiä. Tekovassa uskotaan, että tulosvastuulliset alueyhtiöt yrittäjämäisellä mallilla luovat yhtiölle erottuvaa identiteettiä.

Tästä syystä yritys järjestelee jatkossa toimintansa niin, että se mahdollistaa mahdollisimman laajan yrittäjävetoisen valtakunnallisen palveluverkoston.

Rakentamisessa paikallistuntemus ja paikalliset verkostot ovat tärkeitä.

-Yrittäjävetoinen malli takaa meille ketterän ja paremmin asiakasta lähellä palvelevan organisaation. Kykenemme reagoimaan asiakkaan tarpeeseen muutamassa päivässä, kun kankeilla korporaatiolla siihen menee viikkoja tai jopa kuukausia, Tekovan toimitusjohtajana tämän vuoden alussa aloittanut Jaakko Heikkilä iloitsee.

Tekova on kasvanut perustamisestaan alkaen rajusti. Viime tilikauden liikevaihto oli noin 35 miljoonaa euroa. Tämän hetken ennuste vuotuisesta liikevaihdosta on noin 70 M€.

Yhtiö ei toimi markkinoilla pelkästään urakoitsijana, kiinteistöjen hankekehitys on valittu yhdeksi kasvustrategian keskeiseksi kärjeksi.

-Yhdistämme paikan, käyttäjän ja sijoittajan. Tarjoamme palveluita niin sanotusti yhden luukun periaatteella, aluejohtaja Heikkilä tiivistää Tekovan palvelulupausta.

Rakentamisella on viime vuosina mennyt lujaa. Toimialan yhtenä kasvun esteenä on aina ollut osaavien ja ammattitaitoisten tekijöiden puute.

-Aktiivisen myyntimme ansiosta liikevaihtoa on jopa aika helppoa kasvattaa. Suurempi haaste on kannattavuuden varmistamisessa. Yrittäjävetoisella ja alueellisella palveluverkostolla haluamme varmistaa avainhenkilöiden pysyvyyden ja kannattavan kasvun, toimitusjohtaja Jaakko Heikkilä perustelee aluetoiminnan hyötyjä.

 

Kuvassa Jaakko Heikkilä