Ajankohtaista

Tekova toteuttaa jo kahdennentoista Puuilonsa – Uusi myymälä Hollolaan

11/8/2025
Puuilo Hollolan havainnekuva

Myymäläketju Puuilo laajentaa toimintaansa Lahden seudulla ja avaa uuden myymälän Hollolan Salpakankaalle vuoden 2026 alkupuolella. Tekova rakentaa liiketilan KVR-urakkana.

Noin 3 000 m²:n myymälä parantaa palvelutarjontaa alueella ja tarjoaa Puuilon asiakkaille toimivat ja avarat puitteet. Liiketila sijoittuu näkyvälle paikalle Terveystien ja Keskikankaantien risteyksen tuntumaan, Lidlin ja Tokmannin naapuriin.

Tekova on rakentanut vuosien aikana eri puolelle Suomea useita liiketiloja, joiden käyttäjänä on Puuilo Tavaratalot Oy. Viimeisin liiketila valmistui keväällä Keljon alueelle Jyväskylään.

Tekova Etelä-Suomi Oy:n aluejohtaja Hugo Koivukoski on tyytyväinen yhteistyön jatkuvuuteen:

”On hienoa päästä rakentamaan jälleen tuttujen kumppanien kanssa. Puuilolla on selkeä ja toimiva liiketilakonsepti, jonka toteuttamisesta meillä on vahvaa kokemusta. Ymmärrämme, mitä moderni ja toimiva Puuilo tarvitsee”, Koivukoski sanoo.

Pitkä yhteistyö tuo osapuolille vaivattomuutta

Hollolan hankkeen tilaaja Woodpecker VI Oy on toteuttanut yhdessä Tekovan kanssa jo useamman Puuilo-myymälän. Yrityksen toimitusjohtaja Jouni Tikka kertoo, että hyvä liikepaikka Hollolassa sekä Tekovan maine rakentajana olivat avainasemassa myös uudessa hankkeessa:

”Tekova on tuttu ja luotettava rakentaja. Tiedämme aina hankkeisiin lähtiessä, että yhteistyö toimii”, Tikka sanoo.

Myös Puuilo Tavaratalojen kiinteistöpäällikkö Juhani Kinnunen kehuu hyvää kokonaisuutta. Pitkäaikainen rakentamisen kumppanuus näkyy sujuvana yhteistyönä toimijoiden välillä.

”Tekova tietää, mitä tekee – se on yksi tärkeimmistä arvoista meille asiakkaana. Meidän on helppo toimia, kun rakentaja tuntee konseptin hyvin, ja asiat toimivat jo suunnitteluvaiheessa saumattomasti. Ymmärrämme toisiamme ja joustamme kumminkin puolin. Erityismaininnan ansaitsee myös Tekovan kilpailukykyisyys nykymarkkinassa”, Kinnunen summaa.

Hollolan Puuilon rakentaminen käynnistyi kesällä 2025. Myymälä avaa ovensa vuoden 2026 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

 

 

Toteuttamiamme kohteita

Onninen Express, Turku

KVR, 2023
Tukkumyymälä ja kylmäkatos
1186m2

3PLogistiikka Group, Sipoo

KVR, 2024
Logistiikkakeskus
18000m2

Saka & Gigantti

Hankekehitys, 2020
Liiketila