Ajankohtaista

Tekovalle urakkasopimukset neljän liikekiinteistön kokonaisuudesta

17/3/2026

Tekova on tehnyt sopimukset neljän uuden liikekiinteistön rakentamisesta. Kyseessä on usean eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälän hankekokonaisuudesta, jonka tilaajana toimii yksityinen kotimainen kiinteistösijoittaja. Urakkasopimukset on allekirjoitettu helmikuussa, ja kohteiden rakentaminen alkaa vaiheittain vuoden 2026 aikana.

”Tekovalla on pitkä kokemus liiketilojen ja myymäläympäristöjen rakentamisesta, sekä hyvä ymmärrys vähittäiskaupan konseptien ja eri toimijoiden tarpeista. On hienoa päästä toteuttamaan tätä hankekokonaisuutta”, kertoo Tekovan liiketoimintajohtaja Jussi Lahtinen.

“Nykyisessä epävarmassa taloustilanteessa uusien merkittävien hankkeiden käynnistyminen on erittäin tervetullut uutinen. Samalla on rohkaisevaa nähdä, että vähittäiskaupan toimijat investoivat Suomeen ja kehittävät voimakkaasti myös fyysistä myymäläverkostoaan”, sanoo Tekovan toimitusjohtaja Jaakko Heikkilä.

Hankkeisiin liittyy tavanomaisia epävarmuustekijöitä. Rakennettavien myymälöiden paikkakuntia tai sopimusten osapuolia ei julkisteta tässä vaiheessa.

Lisää liikekiinteistöjämme

Liikekiinteistö, Raasepori

Hankekehitys, KVR, 2026
Liiketilat
5000m2

Liikekiinteistö, Kuopio

Hankekehitys, KVR, 2026
Liiketilat
8800m2
Havainnekuva Iisalmen liikekiinteistöstä, jonka Tekova rakentaa.

Liikekiinteistö, Iisalmi

Hankekehitys, KVR, 2026
Liiketilat
5000m2

POWER, Raisio

KVR, 2025
Liiketilat
3000m2