Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4. muistuttaa myös siitä, että aidosti turvallinen työympäristö ei synny pelkillä säännöillä vaan teoilla, asenteella ja yhdessä oppimalla. Tekovalla työturvallisuus on osa jokapäiväistä tekemistä ja laajempaa sosiaalista vastuuta.
Tekovan työturvallisuuspäällikkö Jari Vartiaisen mukaan työturvallisuus ei ole pelkkää sääntöjen noudattamista; se on tekoja ja asennetta, joilla on merkitystä jokaisen työpäivässä. Se on systemaattista toimintaa, jossa opitaan yhdessä ja jaetaan parhaat käytänteet.
– Avain turvalliseen työympäristöön on säännöllisyys. Kun turvallisuustoimenpiteitä tehdään järjestelmällisesti ja poikkeukset sallitaan vain sinne paremmalle puolelle, syntyy kulttuuri, jossa automaattisesta ennakoinnista tulee arkea ja tapaturmat vähenevät, Vartiainen kertoo.
Työturvallisuus on sosiaalista vastuuta
Tekovalla työturvallisuus nähdään tärkeänä osana laajempaa sosiaalista vastuuta. Jokaisella työntekijällä on roolista riippumatta oikeus tulla töihin turvalliseen ympäristöön ja palata kotiin terveenä.
– Ihminen on fyysinen sekä psyykkinen kokonaisuus. Kun työympäristö on turvallinen ja työntekijä voi meillä hyvin, vaikutukset heijastuvat laajalle – ei pelkästään työpaikalle, vaan myös perheeseen ja vapaa-aikaan. Työpaikkana voimme vaikuttaa turvallisuuteen olemalla huolellisia, säännöllisiä ja ottaa oppia niitä tarjoavista tilanteista. Meillä Tekovalla on vastuu paitsi omista työntekijöistämme, myös kaikista ali-urakoitsijoistamme, Vartiainen lisää.
Tekovalla panostetaankin vahvasti sekä uusien työntekijöiden että aliurakoitsijoiden perehdytykseen.
– Työturvallisuus on asennelaji. On tärkeää, että jokainen työntekijä uskaltaa puuttua epäkohtiin, koska joskus vähäpätöiseltäkin tuntuva huomio voi estää vakavan onnettomuuden. Jos nähdään turvallisuus-epäkohtia, ne tuodaan esille, Vartiainen jatkaa.
– Tekovalla työturvallisuus on eheä kokonaisuus ja hyvällä mallilla, mutta aina voimme parantaa – ja sen tavoittelu tekee tehtävästäni erityisen merkityksellisen, Vartiainen kiteyttää.
Tämä artikkeli on muokattu ote Jari Vartiaisen alkuperäisestä haastattelusta, joka on luettavissa kokonaan Tekovan vastuullisuuskatsauksesta 2024 täällä