Tekovan alueellinen toiminta käynnistyi toden teolla, kun Pekka Heikkilä aloitti Pohjois-Suomen aluejohtajana. Pekalla on kokemusta ja näyttöjä mm. asiakasrajapinnassa toimimisesta, tuotteistuksesta, suunnittelun ohjauksesta sekä projektien menestyksekkäästä johtamisesta. Pekassa yhdistyy luova kaupallinen ratkaisujen tuottokyky ja insinöörin tekninen osaaminen. Toiminta pohjoisessa lähtee käyntiin projektien hankinnalla ja tiimi tulee vahvistumaan jatkossa tuotannon henkilöillä.

Tekova suunnittelee perustavansa neljä alueyhtiötä, joiden konttorit sijaitsisivat Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella ja Vantaalla. Tekova panostaa alueyhtiöillä hyvään asiakaspalveluun ja paikalliseen markkinatuntemukseen. Alueyhtiöiden avulla pystytään myös laajentamaan omistuspohjaa ja sitä kautta vahvistamaan yrittäjämäistä toimintaa. Lisäksi alueyhtiömalli tukee strategisesti tärkeää hankekehitystoimintaa. Yhtiö tulee lähitulevaisuudessa vahvistamaan lisäksi sekä teknistä- että hankintakyvykkyyttään.

Tekova Oy on toimitila- ja teollisuusrakentamiseen erikoistunut keväällä 2018 toimintansa aloittanut liikekiinteistöjen hankekehittäjä. Yhtiö on kasvanut vahvasti ja toiminta on ollut tuloksellista. Tämän hetken vuotuinen liikevaihtoennuste on noin 70 M€. Toiminnan kulmakivenä on vuosien kokemuksella kehitetty kustannustehokas, laadukas ja aikataulun pitävä toimintamalli. Kuuntelemme ja kartoitamme asiakkaan tarpeet yksilöllisesti, jonka pohjalta esitämme hänelle kokonaistaloudellisen ratkaisun. Otamme kokonaisvastuun asiakkaan projektista, hankimme tarvittaessa tontin, suunnittelemme hankkeen asiakkaan tarpeiden mukaiseksi, haemme rakennusluvan ja toteutamme rakentamisen ennalta sovitussa aikataulussa. Kanssamme on helppo asioida, meille asiakkaan tyytyväisyys on kunnia asia!

 

Lisätiedot:

Jaakko Heikkilä, toimitusjohtaja

0400 742 994 / jaakko.heikkila@tekova.fi

Pekka Heikkilä, aluejohtaja, Pohjois-Suomi

041 462 7768 / pekka.heikkila@tekova.fi