Tilaa osaamiselle.
Tilaa yksilöille.
Tilaa sinulle.

Me uskomme avoimuuteen, ystävällisyyteen ja vilpittömyyteen ja hyväksymme kaikki ihmiset sellaisina kuin he ovat. Vaikka työmme ei olekaan rakettitiedettä, me arvostamme omaa osaamistamme, tunnistamme sen tuottamat hyödyt ja uskallamme olla asioista tarvittaessa myös eri mieltä.

Tekovan kulttuuri

Me olemme aitoja, urheita ja tunnollisia ihmisiä, jotka katsovat maailmaa uteliaasti, suhtautuvat tulevaisuuteen toiveikkaasti ja ymmärtävät, miten selkeät rakennusprojektit nykyaikana syntyvät. Alueyhtiöiden myötä toimintamme on vakiintunut valtakunnalliseksi, joten osaajia tarvitaankin ympäri Suomen.

Aitous

Olemme rentoja, reiluja, ystävällisiä ja empaattisia ihmisiä, joiden mielestä kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat, ja jotka hyvien käytöstapojen, sekä sujuvien prosessien lisäksi kunnioittavat ja arvostavat suoria ja hyvin perusteltuja mielipiteitä. Asiakkaillemme tämä tarkoittaa inhimillisiä, rehellisiä ja hyödyllisiä kohtaamisia, jotka perustuvat läpinäkyydelle, luottamukselle ja avoimuudelle.

Tunnollisuus

Olemme ahkeria, vastuuntuntoisia ja luotettavia ihmisiä, joille mikään työvaihe, asia tai yksityiskohta ei ole liian pieni tai vähäpätöinen. Asiakkaillemme tämä tarkoittaa vilpitöntä lupausta siitä, että suhtaudumme jokaiseen saamaamme toimeksiantoon aina samalla intohimolla ja tarkkuudella prosessin, projektin tai urakan kokoluokasta riippumatta.

Urheus

Katsomme tulevaisuuteen toiveikkaasti. Olemme päättäväisiä ihmisiä ja arvostamme omaa osaamistamme, ymmärrämme sen tuottamat hyödyt, haluamme oppia lisää ja uskallamme tarvittaessa olla asioista myös eri mieltä. Asiakkaillemme tämä tarkoittaa suoria, kaunistelemattomia ja joskus epämukaviakin mutta aina rakentavia keskusteluja, jotka auttavat heitä menestymään.

Tutustu tapaamme toimia

“Toimintaamme ohjaavia ydinarvojamme ovat luottamus, tehokkuus ja vastuullisuus.”

Lue lisää arvoistamme

Avoimet työpaikat

Haemme Tekovalaiseksi sinua, joka haluat panostaa yhteiseen tekemiseen ja onnistumisen kokemuksiin. Olet joko kokenut rakennusalan ammattilainen tai luontaisesti palat halusta alalle sekä omaat kyvyn ja halun oppia uutta. Asenteesi ratkaisee! Haluamme, että sinäkin sytyt tekemästämme työstä yhtä innolla kuin muutkin Tekovalaiset!

Arkkitehti
Tekova Oy, Vantaa
Suunnittelutiimimme koostuu arkkitehti- ja rakennesuunnittelijoista. Organisaatiostamme löytyy myös erittäin vahva talotekninen osaaminen. Etsimme suunnittelutiimiimme Vantaalle arkkitehtiä vastaamaan monipuolisista hankkeista.
Lue lisää ja hae
Rakennesuunnittelija
Tekova Oy, Vantaa
Etsimme rakennesuunnittelijaa suunnittelutiimiimme Vantaalle monipuolisiin toimitilahankkeisiimme. Vahvuutemme on vastata asiakkaan toimitilatarpeisiin heidän toiveensa ja liiketoimintansa huomioiden ja tässä rakennesuunnittelija onkin avainasemassa.
Lue lisää ja hae
LVIA-suunnittelija
Tekova Oy, Vantaa
Haemme Vantaalle LVIA-suunnittelijaa, jolla on rohkeutta, kyvykkyyttä ja tietotaitoa suunnittelutyöhön. Meillä sinua odottavat monipuoliset toimitilahankkeet. Vahvuutemme on vastata asiakkaan toimitilatarpeisiin heidän toiveensa ja liiketoimintansa huomioiden.
Lue lisää ja hae
Rakennuttamis- ja kiinteistöjohtaja
Tekova Development Oy, Vantaa
Meillä on paikka rakennuttamis- ja kiinteistöjohtajalle Tekova Development Oy:n hankekehitysten parissa. Toimenkuvassasi pääset kehittämään ja johtamaan erilaisia hankekehityshankkeita valtakunnallisesti sekä olet tärkeässä roolissa myös luodessamme yhtiön strategiaa ja tulevaisuutta.
Lue lisää ja hae
Tuotantojohtaja
Tekova Pohjois-Suomi Oy, Kempele
Haemme tuotantojohtajaa, jonka pääasiallinen toimipiste sijaitsee Kempeleessä. Tuotantojohtajana vastaat Pohjois-Suomen hankkeiden rakentamisesta kokonaisvaltaisesti ja toimit tuotanto-organisaation esimiehenä.
Lue lisää ja hae
Aluejohtaja
Tekova Etelä-Suomi Oy, Vantaa
Haemme aluejohtajaa Etelä-Suomen alueyhtiöön. Tehtävässäsi johdat alueyhtiön liiketoiminnan koko arvoketjua: myynti-suunnittelu-takuuaika, vastaat alueyhtiön henkilöstöjohtamisesta sekä pääset kehittämään myös emoyhtiön liiketoimintaa.
Lue lisää ja hae